sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Pöllösukat ja ohje

Heidi tuossa kyseli eilen postaamieni pöllösukkien ohjetta ja kommentteihin laitinkin neuvoa, mistä ohjeen löytää. Ajattelin kuitenkin helpottaa häntä ( ja muitakin mahdollisesti ) ja kirjoittaa tähän ohjeen. Nopeammin sen tästä ehkä löytää, kuin googlen avulla avaamalla linkin toisensa jälkeen.

Ohje voi vaikuttaa haastavalta, mutta sitä se ei ole.


Resorin voi tehdä oman mielensä mukaan. Valkoisissa pöllösukissa 12 silmukkaa / puikko ja ruskeissa 14 silmukkaa / puikko. Eli ruskeat tein muuten samalla tavalla kuin valkoiset ( joiden ohjeen tässä alla ), mutta lisäsin jokaisen puikon alkuun JA loppuun yhden nurjan silmukan.

Mallikerta on aina YHDELLE puikolle, eli kerro alla oleva ohje neljä kertaa! Siis kaikki puikot neulotaan samalla tavalla.

1. krs 1o, 1n, 8o, 1n, 1o
2. krs 2n, 8o, 2n
3. krs 1o, 1n, 8o, 1n, 1o
4. krs 2n, nosta 2 s apupuikolle työn eteen, neulo ( seuraavat ) 2 s oikein, neulo apupuikolla olevat silmukat oikein, nosta 2 s apupuikolle työn taakse, neulo 2 s oikein, neulo apupuikolla olevat silmukat oikein, 2n
5. krs 1o, 1n, 8o, 1n, 1o
6. krs 2n, 8o, 2n
7. krs 1o, 1n, 2o, pujota helmi silmukkaan ja neulo oikein ( * lopussa ohje, miten helpolla pujottaa ) helmisilmukka, 2o, pujota helmi silmukkaan ja neulo oikein helmisilmukka, 2o, 1n, 1o
8. krs 2n, 8o, 2n
9. krs 1o, 1n, 8o, 1n, 1o
10. krs kuten 4. krs
11. krs 1o, 1n, 8o, 1n, 1o
12. krs 2n, 8o, 2n
13. krs 1o, 1n, 8o, 1n, 1o
14. krs 2n, 8o, 2n
15. krs 1o, 1n, 8o, 1n, 1o
16. krs 2n, 8o, 2n
17. krs 1o, 1n, 8o, 1n, 1o
18. krs kuten 4. krs
19. krs kaikki s:t o
20. krs kaikki s:t n
21. krs kaikki s:t o
22. krs kaikki s:t n
23. krs kaikki s:t o
24. krs kaikki s:t n
ja alusta alkaa taas 1. kerroksesta.... :)

*) helmen pujotus
Olen käyttänyt mustia askarteluliikkeestä ostamiani 6 mm:n puuhelmiä pöllön silminä. Apuna helmen pujotuksessa on ollut siiman pätkä. Kun olen tullut kohtaan, missä helmi pitää pujottaa, olen neulonut silmukan langan sijaan siimaan. Sitten olen taittanut siiman kahtia, ottanut silmukan pois puikolta ja pujottanut helmen molempien siiman päiden läpi ja vetänyt silmukkaa ylös / työntänyt helmeä alas. Kas näin - helmi on edellisen kerroksen silmukassa. Tässä vaiheessa siirrän silmukan ( missä helmi siis on ) vasemmalle puikolle ja neulon silmukan normaalisti oikein. Ja jatkan työtä taas ohjeen mukaan.

Toivottavasti ohjeesta on apua :) Ja alla vielä kuva pöllösukista uudelleen.


38 kommenttia:

Heidi H kirjoitti...

Kiitos ohjeesta! Nyt mun täytyy saada aikaseks hommata niitä helmiä, että saan pöllöille silmät :)

Mimmi kirjoitti...

Ole hyvä vaan :)

Maaret kirjoitti...

Kiitos aivan mielettömän selkeästä ohjeesta. Jo parit sukat ovat valmistuneet :)
Linkitän ohjeen omaan blogiini.

Unknown kirjoitti...

Kiitos ihanasta ohjeesta. Vinkki helmien pujottamiseen oli aivan huikean hyvä. Hankin innoissani sinooperista helmipaketin, jossa on 15 väriä helmiä. Nyt saa tehtyä todella monipuolisesti pöllöjä.

Jaana / Open langat kirjoitti...

Ihanat! Pakko kokeilla! Kiitos selkeästä ohjeesta.

Maari kirjoitti...

iHANAT! pakko koittaa tehdä,kiitos kovasti ohjeesta :-)

TupuHoo kirjoitti...

Moikka, kiitti ohjeesta. Nyt on minullakin yksi pöllövarsi tehtynä :)

SariM kirjoitti...

Hei! Vihdoinkin sain hommattua helmiä ja nyt on ensimmäinen sukanvarsi valmiina! Kiitos tästä ohjeesta!

Anonyymi kirjoitti...

iso iso kiitos ohjeesta Mimmi <3
isäni kuoli yllättäen tällä viikolla ja näitä kun tekee on niin rauhallinen olo.
ei millään malttaisi lopettaa. nämä ovat minulle ns. terapiasukat :)

Mirkku kirjoitti...

Hei,
Kiitos selkeästä ohjeestasi.
Olisi tarkoitus tehdä miehelle pöllösukat lahjaksi. Jalan koko 43,
monta silmukkaa pitäisi laittaa puikolle. Aloitin tehdä pöllösukkaa kahdella värillä, mutta sukasta tuli tiukka :(
Joten tyydyn varmaankin yhteen väriin.
Olisiko sinulla mahdollisesti isomman pöllön ohjetta?

Annika kirjoitti...

Kiitos ohjeesta! Innostuin niin paljon, että tein heti kahdet sukat tällä kuviolla.

Helen kirjoitti...

Kiitos ohjeesta!
Ihastuin pöllösukkiin haluaisin tehdä pienille ja isoille!
helen

Kaisa kirjoitti...

Paljon kiitoksia ihanasta ohjeesta :) Ekat sukat jo valmiina.

Mimmi kirjoitti...

Jopas on täällä kommentteja! Enpäs ole aikoihin selaillut vanhoja postauksia.

Mirkku tuolla jo helmikuussa kysellyt neuvoa, joten tämä vinkki lienee jo liian myöhään. Mä laittaisin varmaankin puikkojen päihin lisää silmukoita tai sitten lisäisin yhden mallikerran verran kokonaan sukkiin. Eli ohjeen neljän pöllön mukaan tulisikin viidet pöllöt varsiin. Ite tein yhdet sukat kaksivärisinä ja totesin, että ei kiitos enempää sellasia. Ei tullut liian kireät, mutta lähestulkoon. Kyllä ne käyttäjälleen jalkaan oli passelit. Se vaatii löysiä lankoja takana ja aika reilusti, jotta ei tule liian tiukkoja.

Ja tulipas hyvä mieli, jos ja kun olette saaneet tästä "rautalangasta väännetystä ohjeesta" apuja ja olette onnistuneet tekemään sukkia!! <3

Unknown kirjoitti...

Kiitos paljon sukkaohjeesta. Ihanaa, kun on ihmisiä, jotka haluavat jakaa osaamistaan.

Mimmi kirjoitti...

Ole hyvä vaan! Netistä tämän itekin bongannut, joten miksi en näiden tekemisen iloa muillekin jakaisi :)

Kirsi-Riksi kirjoitti...

Avomiehen sisko haluaisi tälläiset ja tällä ohjeella jopa meikän kaltainen aloittelija voisi onnistua. :) Olen hieman "vältellyt" palmikkoja yms mihin tarvii apupuikon, mutta eiköhä se onnistu kun tarpeeksi moneen kertaan kokeilee. :D

Mimmi kirjoitti...

Kirsi-Riksi tsemppiä! Ei oo niin vaikeaa, mitä voisi luulla ja kuvitella.

Marita kirjoitti...

Kiitos ihanasta ohjeesta. Näitä on ehdottomasti kokeiltava, josko osaisin minäkin:)

Mimmi kirjoitti...

Marita eiköhän ne onnistu! Ei oo niin vaikeaa, mitä voisi kuvitella ja luulla :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihanat pöllösukat. Selventäisitkö näin vähä kutoneelle, että mitä tarkoittaa 19krs.-24krs. oleva ohje s.t.o? ja s.t.n?

Anonyymi kirjoitti...

s:t o on silmukat oikein eli koko kerros oikein
s:t n on silmukat nurin eli koko kerros nurjaa

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Ennen kuin aloitan sukkia, kysyn tyhmän kysymyksen. Oletko neulonut valkoisiin sukkiin joustimen jälkeen nurjia kerroksia ennen pöllökuviota?

Mimmi kirjoitti...

No kappas, taas on jäänyt huomaamatta viestit täällä :(
Mutta joo... 19.krs-24.krs s:t o ja s:t n tarkoittaa, että silmukat oikein ja silmukat nurin. Ja valkoisiin olen tehnyt muutaman nurjan kerroksen ( oliskohan ollut neljä kerrosta? ) ennen kuvion aloittamista.

Anonyymi kirjoitti...

Hei,
kiitos kun olet jakanut pöllösukkien ohjeen! :)
Tuo helmen pujottaminen ei ihan auennut minulle, ehkä selkenisi kun neuloisi saman aikaisesti. Eli siiman päät vedetään siimalenkin läpi helmen jäädessä siihen väliin? Olenko kärryillä? :D Miten varmistat että siima pysyy näin kiinni eikä aukene kun jokainen silmä tulee omalla siiman pätkällä? Oletko tehnyt lisäsolmuja? Ja pahoittelut ettei ajatus juokse!! :D :D :D

Unknown kirjoitti...

Hei !
Antaisin vinkin helmen pujottamiseen silmukkaan. Itse laitoin ohuella virkkuukoukulla. Eli ota sellainen koukku joka menee helmen reiästä läpi, itse käytin kokoa 1.0 mm. Laita helmi koukkuun ja vedä silmukka läpi. Anne

Mimmi kirjoitti...

Joko onnisti helmen pujottaminen? Toivottavasti :) Ellei, niin koitan tässä selventää asiaa..
Vasemalla puikolla on silmukka, mihin pitäisi helmi pujottaa. Pidä silmukka vasemmalla puikolla - ota siiman pätkä käteesi - pujota siima silmukan läpi - ota oikeaan käteesi molemmat siiman päät - laita siiman molempien päiden läpi helmi - irrota silmukka puikolta ja pidä se ilmassa siiman avulla - pujota siiman molempien päiden läpi helmi - työnnä helmi alas asti läpi lankasilmukan - laita silmukka takaisin vasemmalle puikolle ( helmi jää puikon alapuolelle ) ja niin kädessäsi on siiman pätkä. Ja sitten pian seuraavan silmän kimppuun.
Auttoiko selvennys?

Kirsi-Riksi kirjoitti...

Nyt vasta uskaltauduin aloittamaan nämä kun sain helmiä. :) Nyt opettelua vaatii vain tuo helmen pujotus, olen yhdet sukat jo tehnyt apupuikon kera (Niina Laitisen Suklaajoet) joten sen kanssa ei tule enää ongelmia. :)

Venla - Värikkäitä unelmia kirjoitti...

Nyt minäkin tein nämä! Kiitos ohjeesta!


http://unelmiavarikkaita.blogspot.fi/2016/06/ei-pollommat.html

Ritu kirjoitti...

Hei. Kiitos ihanasta ohjeesta. Täytyy myöntää, että kyllä mulla hieman hermo paukku
kun en millään meinannut ymmärtää helmen pujotusta. Olin jo heittää toivoni, mutta
rakas mieheni tuli hätiin. Hänen kanssaan nelikätisesti se sitten siihen laitettiin.
Ihan helppoahan se nyt on. Mut hauskaa oli. Mies parka ei huomaakkaan kun kutimet löytyy vielä hänenkin kädestä.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos ohjeesta, pöllösukat koukuttaa ihanasti... 70s pari valmistui juuri äsken =) Hyvin opastettu ja helppo toteutta.
Joku tuolla aiemmissa kommenteissa mainitsi että on vältellyt palmikoita kun niihin tarvitaan apupuikkoa, näihin ei tarvi, 2 silmukkaa on helppo poimia hetkesi viimeksi kudotulle puikolle - ensin etukautta ja sitten takakautta =) Iloinen sukankutoja =D

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Mitä lankaa olet käyttänyt juuri tällä ohjeella? Tietäisi vähän varata silmukoita enemmän, olen tekemässä äidilleni näitä sukkia ja hänellä on vähän paksummat jalat. Ihana ohje :) odotan innolla pääseväni neulomaan

Mimmi kirjoitti...

Hei kaikki kommentoineet! Olen "vähän" taukoillut blogini kanssa, mutta nyt yritän ryhdistäytyä taas. Olen ajatellut, että yritän saada viedoitua helmen pujotusta sekä palmikko-osuutta. Se voisi olla iso apu monelle. Katsotaan, josko onnistuisin. Toki ensin täytyy saada yhdet lapaset tehtyä valmiiksi, että ne eivät jää roikkumaan ;)

Anonyymi kirjoitti...

Tein sukan varren ohjeen mukaan mutta tulikin erilainen kun huomasin etten tehnyt ennen kuvion alkua mitään nurjia kerroksia ja kuvion jälkeen tein vuoroin nurjan ja oikean kerroksen. Ymmärsin varmaan ohjeen jotenkin väärin.
Helmen pujotin myös virkkuukoukun avulla kun siima jota oli oli niin ohutta että oli erittäin hankalaa sitä käsitellä 🙄

Anonyymi kirjoitti...

Hei, teittekö pöllöön tulevat silmukat löyhemmällä käsialalla vai normaalilla niin kuin muutkin? Aloitin tekemään lapselle sukkia ja tein joustinneuleen jälkeen helmineuletta 1o1n-1n1o ja sitten kun aloin tekemään pöllöjä ne tulivat tiukemmalla...Eli helmineuleesta tulee pulleampi kohta ja pöllöistä tiukempaa. Lopputulos ei ole tasaista makkaraa tai aaltoilevaa.

Unknown kirjoitti...

Olen tehnyt pöllösukkia niin, että aloittanut puikoilla nro 4 ja vaihtanut puikot kantapään kohdassa 3 1/2. Lankana ollut 7-veljestä. Puikko valinta riippuu langasta ja käsialasta.

Katsa kirjoitti...

Kiitos todella hyvästä ohjeesta. Linkitän blogiini että saan tän varmaan talteen :)

Marita66 kirjoitti...

Olen aimennin tehnyt tällä ohjeeella pöllö lapaset ja silloin pitää aloittaa kierroksesta 19 että ei pöllö ole väärinpäin ja kun mulla ei ole helmiä enkä saanut niitä hankittua niin tein linnunsilmäpistolla Nyt aloitan pöllö säärystymien teon ja taidan taaskin tehdä silmät linnunsilmäpistolla