torstai 30. heinäkuuta 2015

Kesä! Summer!

 
Kesä ja koivut.
Koivun oksien huojunta tuulessa.
Lehtien havina.
Kesäsateen jälkeen se huumaava tuoksu!
 
Jo ennen juhannusta olin oikeaan aikaan oikeassa paikassa.
Istuin jakkaralle ja riivin kaadetusta koivusta lehtiä.
Varauduin tulevaan jouluun.
Aion taas tehdä ns "vihtapusseja".
En oikein tiedä, millä nimellä niitä pitäisi kutsuman.
Puuvillakankaaseen oon painanut koivunlehtiä vihreällä,
mustalla tussilla piirtänyt hennon oksan ja lehtien pienet varret,
ommellut kolme saumaa kiinni,
täyttänyt pussin kuivilla koivunlehdillä ja
ommellut viimeisen sauman kiinni.
Pimeänä ja kylmänä syysiltana saunan lauteilla ihana tuoksutella koivun tuoksua <3 p="">
Pussi kun likoo löylyvedessä, niin siitä irtoaa ihanat tuoksut löylyveteen
ja kun sitä kiukaalle heittelee ja istuu silmät kiinni,
niin melkein, siis ihan melkein,
voisi kuvitella, että on kesä!
 
Lehdet kannattaa kerätä samaan aikaan, mitä vihtojakin tehdään, eli keskikesällä.
Olen näitä lahjoiksi antanut ja ja myyjäisissä myynyt ja kovasti tykättyjä olleet.
Vihtomisen jälkeen on usein kova siivoaminen saunassa, mutta tämä ei aiheuta siivousta.
Ja voi käyttää monen monta kertaa!
Kunhan muistaa ottaa pussin pois vedestä kuivaamaan
( vedessä homehtuu, kertoi serkkuni kokemuksen syvällä rintaäänellä ;) ).
Mulla ollut omani käytössä tosi kauan ja vieläkin siitä irtoaa pikkasen tuoksua.
Tosin nyt voisi jo ottaa uuden pussin käyttöön.
 
Tänään annoin juuri kaksi pussia eräälle ystävälle,
joka oli visiitillä kotimaassa avokkinsa kanssa.
Heillä jenkeissä tehty kotiin sauna ja on kuulemma kovassa käytössäkin vielä.
Oli oikein iloinen, kun sai tällaisen muistamisen.
Eilen annoin heille molemmille villasukat.
Ja olikin hauska sattuma -
juuri ennen kuin menin paikalle, olivat paikallaolleitten kanssa jutelleet villasukista
 ja siitä, että heillä ei siellä sellaisia ole!
Jotkut kuulemma sellaisia sielläkin tekevät, mutta heillä ei ole lähipiirissä tekijöitä.
Onneksi, siis onneksi!, mulla oli jemmassa muutamat aikuisten sukat
ja molemmille löytyi just passelit koot!!
 

 
Parvekkeella kasvaa taas tuoksuherne.
Siinä on huumaava tuoksu, joka leviää olohuoneeseen asti oven ollessa auki.


 
Sinkkiämpäriin istutin kolme kirsikkatomaatin tainta ja ehkäpä jopa satoa saadaan!

 
Päivällä vettä tuli sitten ihan maahan asti ja kauhealla voimalla.
Nyt paistaa vaihteeksi aurinko.
Monipuolista tämä Suomen kesäsää! ;)

Ei kommentteja: