perjantai 3. toukokuuta 2013

Kauan etsin....

Ja sitten, vihdoin ja viimein, onnistui!


Ensin tämä pieni.


Ja parisen viikkoa myöhemmin tämä isompi.


Ja voi kun ilostuttaa!


Pieni on siis pieni, kuten kuvasta huomaa ja iso on iso. Lisääkin vielä voisin ostaa. Josko sopuhintaan joskus vastaan kävelee.

Aion kokeilla, miten vaunun ulkotelttaan tuo isompi sopisi. Kynttilöitä sisälle. Foliolla ajattelin pohjan päällystää, jotta ei olisi ihan steariinin peitossa josko vääränlaisia kynttilöitä vahingossa tulee ostettua. Toki jos monta sisälle pistää, niin helpommin voi valuttaakin.

Jokohan nyt viikonloppuna olisi sen verran lämmintä, että pääsisi vihdoin ja viimein tyhjentämään vaunua ja siivoamaan kesäkuntoon! Sitä toivon. Kaikki ylimääräinen ulos, tuulettumaan ja luuta sekä rätti heilumaan ja raikkautta tilalle.

Aurinkoista perjantaita jokaiselle! Mä odottelen, että olo paranee. Eilen illalla iski päänsärky, joka aamulla olikin jo migreenintynkää. Harvinaista kyllä, ettei lääkkeet oikein nyt tunnuu vievän oireita kokonaan pois. Onneks en kuitenkaan kärsi kaameasta migreenistä, tämän kanssa nyt tulee kuitenkin suht hyvin toimeen. Toivottavasti Sulla on sairausvapaa päivä ( ja viikonloppu ). Moikka!

1 kommentti:

Korustamo kirjoitti...

Nuo lyhdyt on kivat! Voimia sinne migreenin pariin. Mulla on selkä kipua nyt(vaihteeksi,yleensä käsi tai lonkka).
Mutta onneksi on viikonloppu tulossa!