sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Vaunun tuunailua

Ihanan aurinkoinen päivä valkeni tänään ja tuulikaan ei ollut samanlaista kovaa, mitä eilen. Minäpä siis aamupäivällä pakkasin reppuuni sortin erilaisia ja eri kokoisia ruuvimeisseleitä, ilmastointiteippiä, maalipurkin, pensseleitä, rullamitan ( jota en sitten tarvinnutkaan ), viivoittimen, kameran sekä juomapullon. Suuntasin pyörän renkaat kohti leirintäaluetta. Viime kesän lopulla hommasin palaset liitutaulutarraa ja tänään ajattelin sen paikoilleen laittaa. Sekä eilisillan ex tempore -ideana ajattelin myös maalata pöydän ruskean jalan valkoiseksi.

Positiivisella mielellä aloittelin hommaani. Jännitti, että lentääkö sieltä lukon sisältä vieteriä ja jousta ja mitä lie muuta, mutta ei lentänyt ei. Ja jopa ensimmäisellä ruuvimeisselillä sain lukosta ruuvit pois.


Ja kas näin näppärästi se irtosi! Wohoo!!

Ja tässä ovi siinä vaiheessa, kun olin ilmastointiteipillä tukenut oven yläosaa. Siinä oli muovilistasta irronnut pala ( jo ennen, kuin vaunu siirtynyt mun omistukseeni ) ja paikkasin sen ( näppäränä tyttönä - tirsk! ) ilmastointiteipillä. Tuli hyvä ja tukeva; ei valittamista.

Ja siis tuo ovi oli nyt se, mikä tuli saamaan uuden lookin.


Tsädäm! Siinä on eka puoli valmiina. Kuvassa näkyy vielä parit ilmakuplat, mutta ei niitä enää siinä ole.  Tämän jälkeen ruuvasin lukko-osan takaisin takaisin. Ja toooosi näppäränä tyttönä ruuvasin tiukkaan, ettei varmaan irtoa kesken matkan. Mutta - heh - eipäs se sitten toiminutkaan :D Piti höllätä ruuveja pikkasen ja sitten toimi jo vanhaan tapaan.


Tässä koko ovi saanut liitutaulutarran päälleen. Nuo pienet "hakaset" pikkasen työtä teki, mutta en jaksanut mittailla etukäteen sen enempää, joten leikkasin sivusta pikkasen ja sitten sain isomman loven tehtyä noita "hakasia" varten.

Eikä se sitten tuohon jäänyt...


Käsivaralla suht ripeellä tahdilla päästin  menemään. En mittaillut, enkä tarkistellut kirjaimien kokoja. Eri kokosia on, mutta so what :) Tuohon alaosan mustaan kohtaan aion kiinnittää ( kunhan ensin jostain eteeni tulee ) pienen "metallisen" postilaatikon tai kevyemmän version "rautalankakorin", minne saan laitettua varvastossut! Ja värinä on - valkoinen!

Jaa että mitäkö tuossa sitten lukee? Noh  pari kuvaa alla, missä tarkemmin näkee. Laiskan kesälomalaisen "sääntöjä"!!



Viime viikolla koputtelin naulaa seinään ja laitin siihen tuikkulyhdyn. Hämäriä kesäiltoja odotellessa
                                                  

Ja sitten se ex tempore -idea -> pöydänjalan maalaus. Pöytä ylösalaisin penkkien väliin, pensseli käteen ja maalipurkin kansi auki. Sieltä löytyi tilkka maalia. Jännittää, että tarviiko maalata uudestaan ja että piisaako maali purkissa vai pitääkö lähteä ostamaan uusi purkki.



Ei siinä näppärällä tytöllä kauhean kauaa nokka tuhissut, kun hommat tuli tehtyä. No okei, meni siinä reilu tunti! Eli ei ihan suit sait sukkelaan kuiteskaan.  Ja näin on vaunu taas askeleen enemmän sen näköinen, mitä haaveissa on.

Aurinkoista sunnuntai-illan jatkoa :)

2 kommenttia:

Korustamo kirjoitti...

Oi, miten hauska idea tuo ovi<3

Mimmi kirjoitti...

Kiitos :) Pikkasen piristystä lisää.