Nyt, vihdoin ja viimein, teen pienen koosteen matkastamme Pietariin lokakuun loppupuolella. Matkasta toipuminen vei aikaa, mutta nyt olen jo jonkin aikaa ollut taas normaaliarjessa kiinni.
Puolenyön aikaan pääsin ystävieni luo, missä yövyin. Tällanen pieni yöpala täytetyn lavash-leivän kera laitettiin eteeni! Kanaa. Ja oli hyvää. Voin kyllä tunnustaa, että söin vaan yhden koiven. Pikkasen oli nälkä, kun viimeksi syönyt Suomen puolella 12 tuntia aiemmin.
Torstaina menimme vanhainkotiin, jossa olemme aiemminkin käyneet. Nunnat hoitavat siellä rakkaudella vanhuksia. Se on ihana, mukava paikka. Siellä on aina ilo käydä vierailulla.
Käytiin paikallisessa Pelastusarmeijassa nopeasti. Vietiin vaatteita heille. Auto oli sen verran iso, että ei saatu sitä pihalle. Porttikongi kapea. Olisi pitänyt mennä keskelle katua ja sieltä tehdä koukkaus, niin olisi onnistunut pihaan meno. Joten nyt vaan pikaisesti käytiin ja kierrettiin paikkaa, jotta ei tulisi sakkolappua auton ikkunaan ( ei tullut! ). Alakuvassa oikealla näkyy punaiset raput ja siitä mentiin.
Tässä salissa tarjoavat kodittomille lämpimiä aterioita.
Heillä on siellä pienimuotoista kirpputoritoimintaa myös. Siistissä kunnossa oli tuo pieni "myymälä"huone.
Hotelliin saavuttuamme menimme tulkin kera hotellin ravintolaan syömään. Ruoka oli hyvää ja edullista. Ja mikä minusta oli loistavaa - ei kellunut rasvassa! Sitä kun pakkaa olemaan ruoassa kuin ruoassa ja paljon. Meillä oli kolmea eri vaihtoehtoa ja kaikki oli hyviä.
Ikkunasta saimme samalla ihailla kauniita maisemia. Ja näistä kuvista näkee, että kyllä siellä sitä liikennettä on.
Alakuvassa näkyy meidän käytössämme ollut mustapikkubussi. Tuossa se oli hyvässä säilössä yöaikaan. Maksullinen parkki, mutta ei pahan hintainen siihen nähden, että auto säilyi ehjänä ja oli tallessa reissumme aikana.
Tässä näkyy ateriamme! Opin uuden asian - lohkoperunat ovat rajan takana Idahon perunat! Ei hajuakaan, miksi ja mistä tuollainen nimi niille.
Ruokailun jälkeen meitä meni kolme yhteen hotellihuoneeseen ja aloitimme pussittamaan seuraavan päivän vierailukohteisiin tuliaispusseja. Matkalaukullinen hammastahnoja sekä iso kassillinen hammasharjoja! Sain näihin varat ystäviltäni fb:n kautta.
Lisäksi pusseihin tuli suklaalevy sekä pieni hengellinen lehtinen. Niin ja Muumi-tikkari.
Ja vielä omena ja appelsiini. Niitä raahattiin kaupasta pussikaupalla. Naureskeltiin, että mitäköhän ihmiset mahtoi ajatella, kun tuollaisia määriä niitä ostettiin. Hih!
Pitkä päivä takana ja ajattelin, että saan huilailla loppuillan. Mutta väärinpä luulin. Ystäväni halusi, että tapaan siskonsa vihdoin ja viimein, joten eikun kuski viemään meitä luokseen. Illalla yhdeksän jälkeen sinne lähdimme ja tämä ateria oli edessäni vähän ennen yhtätoista. Ja syömään... Kanaa ja makaronia oli tarjolla tällä kertaa salaatin kera. Kana oli taas tosi hyvää ja mureaa.
Perjantaina menimme aamulla seurakunnan ylläpitämään päiväkotiin / kouluun. Siellä siis monen ikäisiä lapsia.
Siistit, pienet, viihtyisä luokkahuoneet.
Iltapäivällä vierailimme jo meille tutuksi tulleessa paikassa, kuulovammaisten lasten koulussa ( sisäoppilaitos ). Puheeni tulkattiin venäjän lisäksi myös viittomakielellä.
Uteliaina katsottiin, onko kaverilla samanlainen sisältö pussissa mitä itsellä. Ja oli. Jokainen sai samat jutut pussiinsa.
Kaupungin pohjoislaidalta kesti kauan ajaa hotellille. Taas kerran oli ruuhkaa.
Hämärä, tai pitäiskö sanoa että pimeä, ehti siinä ajon aikana jo tulla. Nevan rannalla sillalla jonossa istuessa oli aikaa kuvia napsia.
Ystäväperheen isän vanhempien ja sisaren luona usein käydään ja nyt kävi niin, että menimme kaikki sinne syömään! Hotellille olisi mennyt vielä tovi ja kun nälkä kerran jo oli, niin sinne suuntasimme sitten. Ruoka tuolla on aina loistavaa! Armenialainen keittiö on sen verran erilainen mitä venäläinen, että jopa minä nautin tuolla ( en siis nauti siitä ylenmääräisestä rasvasta, mitä venäläisessä ruoassa usein on ). Armenialaiset käyttävät paljon kasviksia ruoassaan ja säilövät itse paljon. Nytkin pöydässä oli vihreitä tomaatteja lohkoina, jotka oli säilötty ja ne maistuivat turkinpippureilta ( jalapenoilta ). Lautasella borsh-keittoa. Nam!
Lauantaina suuntasimme aamupäivällä Pushkiniin, lasten ortopediseen sairaalaan. Sielläkin olemme jo usein vierailleet. Sinne tulee lapsia vanhempien kera ympäri suuren Venäjän maan. Siellä tehdään paljon erilaisia operaatioita, mitä ei muualla tehdä.
Kuvan pikkupoika makasi sairaalasängyssä. Vein hänelle tuliaispussin. Hän avasi sen ja käteen tuli ensimmäiseksi suklaalevy. Tutti lensi pois suusta. Äiti sanoi, että selvästi tietää, mitä kuoren alla on! Suloinen pieni poika!
Kävimme syömässä ennen seuraavaa vierailukohdetta. Tulkkimme suositteli gruusialaista ravintolaa eikä turhaan. Tämän kuvassa näkyvän annoksen maku oli loistava!! Se oli neljälle henkilölle ja siitä riitti hyvin kaikille. Kolmea vai neljää erilaista lihaa lisukkeineen. Ja halpaa oli. Jos nyt enää oikein muistan, niin tämän kokonaishinta oli 30 euroa tai vähän alle, eli yhden hengen hinta ei ollut paljon.
Turvakoti oli viimeinen käyntipaikkamme. Osa lapsista oli muualla, mutta vajaat kymmenen oli paikalla.
Ja taas kerran ajamista. Sitä siellä riitti. Vaikka ei välimatka pitkä aina ollut, niin aikaa piti silti varata ja reilusti. Suuressa kaupungissa on paljon liikennettä ja siihen pitää varautua, että aikaa menee. Metro onkin hyvä ja näppärä keino välttää ruuhkat. Ja metrosta puheenollen - ensimmäinen kerta Pietarissa, etten mennyt metrolla yhtään! Linja-autolla matkustimme henkilöauton ja pikkubussin lisäksi. Historiallinen reissu siis ;)
Sunnuntaina toisten istuessa seurakunnan kokouksessa minä pujahdin nopeasti Nevskille ja etsin itselleni ruokapaikan. Muilla oli eväitä sen verran, että sanoivat pärjäävänsä Suomen puolelle. Ensimmäinen paikka mikä vastaan tuli, oli hampurilais- / wokkiravintola. Sieltä otin pienne hampurilaisen. Maukasta.
Viipurissa istuin autossa, kun naiset menivät kauppahalliin tekemään ostoksiaan. Ilta hämärsi jo, mutta se ei meidän matkaamme haitannut.
Puolenyön aikaan pääsin ystävieni luo, missä yövyin. Tällanen pieni yöpala täytetyn lavash-leivän kera laitettiin eteeni! Kanaa. Ja oli hyvää. Voin kyllä tunnustaa, että söin vaan yhden koiven. Pikkasen oli nälkä, kun viimeksi syönyt Suomen puolella 12 tuntia aiemmin.
Takaisin keskustaan päin mennessä oli normaalia ruuhkaa. Tai ei tuo ollut vielä edes paha!
Ai niin, sen verran voisin mainita, että oltiin liikkeellä pikkubussilla ja allekirjoittanut toimi
kuskina ;) Hyvin selvittiin! Ja kuten tässäkin tilanteessa, niin muutamassa muussakin oli hyvin
aikaa nappaista kuva tai kaksi.
Käytiin paikallisessa Pelastusarmeijassa nopeasti. Vietiin vaatteita heille. Auto oli sen verran iso, että ei saatu sitä pihalle. Porttikongi kapea. Olisi pitänyt mennä keskelle katua ja sieltä tehdä koukkaus, niin olisi onnistunut pihaan meno. Joten nyt vaan pikaisesti käytiin ja kierrettiin paikkaa, jotta ei tulisi sakkolappua auton ikkunaan ( ei tullut! ). Alakuvassa oikealla näkyy punaiset raput ja siitä mentiin.
Tässä salissa tarjoavat kodittomille lämpimiä aterioita.
Heillä on siellä pienimuotoista kirpputoritoimintaa myös. Siistissä kunnossa oli tuo pieni "myymälä"huone.
Hotelliin saavuttuamme menimme tulkin kera hotellin ravintolaan syömään. Ruoka oli hyvää ja edullista. Ja mikä minusta oli loistavaa - ei kellunut rasvassa! Sitä kun pakkaa olemaan ruoassa kuin ruoassa ja paljon. Meillä oli kolmea eri vaihtoehtoa ja kaikki oli hyviä.
Ikkunasta saimme samalla ihailla kauniita maisemia. Ja näistä kuvista näkee, että kyllä siellä sitä liikennettä on.
Alakuvassa näkyy meidän käytössämme ollut mustapikkubussi. Tuossa se oli hyvässä säilössä yöaikaan. Maksullinen parkki, mutta ei pahan hintainen siihen nähden, että auto säilyi ehjänä ja oli tallessa reissumme aikana.
Tässä näkyy ateriamme! Opin uuden asian - lohkoperunat ovat rajan takana Idahon perunat! Ei hajuakaan, miksi ja mistä tuollainen nimi niille.
Ruokailun jälkeen meitä meni kolme yhteen hotellihuoneeseen ja aloitimme pussittamaan seuraavan päivän vierailukohteisiin tuliaispusseja. Matkalaukullinen hammastahnoja sekä iso kassillinen hammasharjoja! Sain näihin varat ystäviltäni fb:n kautta.
Lisäksi pusseihin tuli suklaalevy sekä pieni hengellinen lehtinen. Niin ja Muumi-tikkari.
Ja vielä omena ja appelsiini. Niitä raahattiin kaupasta pussikaupalla. Naureskeltiin, että mitäköhän ihmiset mahtoi ajatella, kun tuollaisia määriä niitä ostettiin. Hih!
Pitkä päivä takana ja ajattelin, että saan huilailla loppuillan. Mutta väärinpä luulin. Ystäväni halusi, että tapaan siskonsa vihdoin ja viimein, joten eikun kuski viemään meitä luokseen. Illalla yhdeksän jälkeen sinne lähdimme ja tämä ateria oli edessäni vähän ennen yhtätoista. Ja syömään... Kanaa ja makaronia oli tarjolla tällä kertaa salaatin kera. Kana oli taas tosi hyvää ja mureaa.
Perjantaina menimme aamulla seurakunnan ylläpitämään päiväkotiin / kouluun. Siellä siis monen ikäisiä lapsia.
Siistit, pienet, viihtyisä luokkahuoneet.
Iltapäivällä vierailimme jo meille tutuksi tulleessa paikassa, kuulovammaisten lasten koulussa ( sisäoppilaitos ). Puheeni tulkattiin venäjän lisäksi myös viittomakielellä.
Uteliaina katsottiin, onko kaverilla samanlainen sisältö pussissa mitä itsellä. Ja oli. Jokainen sai samat jutut pussiinsa.
Kaupungin pohjoislaidalta kesti kauan ajaa hotellille. Taas kerran oli ruuhkaa.
Hämärä, tai pitäiskö sanoa että pimeä, ehti siinä ajon aikana jo tulla. Nevan rannalla sillalla jonossa istuessa oli aikaa kuvia napsia.
Ystäväperheen isän vanhempien ja sisaren luona usein käydään ja nyt kävi niin, että menimme kaikki sinne syömään! Hotellille olisi mennyt vielä tovi ja kun nälkä kerran jo oli, niin sinne suuntasimme sitten. Ruoka tuolla on aina loistavaa! Armenialainen keittiö on sen verran erilainen mitä venäläinen, että jopa minä nautin tuolla ( en siis nauti siitä ylenmääräisestä rasvasta, mitä venäläisessä ruoassa usein on ). Armenialaiset käyttävät paljon kasviksia ruoassaan ja säilövät itse paljon. Nytkin pöydässä oli vihreitä tomaatteja lohkoina, jotka oli säilötty ja ne maistuivat turkinpippureilta ( jalapenoilta ). Lautasella borsh-keittoa. Nam!
Lauantaina suuntasimme aamupäivällä Pushkiniin, lasten ortopediseen sairaalaan. Sielläkin olemme jo usein vierailleet. Sinne tulee lapsia vanhempien kera ympäri suuren Venäjän maan. Siellä tehdään paljon erilaisia operaatioita, mitä ei muualla tehdä.
Kuvan pikkupoika makasi sairaalasängyssä. Vein hänelle tuliaispussin. Hän avasi sen ja käteen tuli ensimmäiseksi suklaalevy. Tutti lensi pois suusta. Äiti sanoi, että selvästi tietää, mitä kuoren alla on! Suloinen pieni poika!
Kävimme syömässä ennen seuraavaa vierailukohdetta. Tulkkimme suositteli gruusialaista ravintolaa eikä turhaan. Tämän kuvassa näkyvän annoksen maku oli loistava!! Se oli neljälle henkilölle ja siitä riitti hyvin kaikille. Kolmea vai neljää erilaista lihaa lisukkeineen. Ja halpaa oli. Jos nyt enää oikein muistan, niin tämän kokonaishinta oli 30 euroa tai vähän alle, eli yhden hengen hinta ei ollut paljon.
Ja taas kerran ajamista. Sitä siellä riitti. Vaikka ei välimatka pitkä aina ollut, niin aikaa piti silti varata ja reilusti. Suuressa kaupungissa on paljon liikennettä ja siihen pitää varautua, että aikaa menee. Metro onkin hyvä ja näppärä keino välttää ruuhkat. Ja metrosta puheenollen - ensimmäinen kerta Pietarissa, etten mennyt metrolla yhtään! Linja-autolla matkustimme henkilöauton ja pikkubussin lisäksi. Historiallinen reissu siis ;)
Sunnuntaina toisten istuessa seurakunnan kokouksessa minä pujahdin nopeasti Nevskille ja etsin itselleni ruokapaikan. Muilla oli eväitä sen verran, että sanoivat pärjäävänsä Suomen puolelle. Ensimmäinen paikka mikä vastaan tuli, oli hampurilais- / wokkiravintola. Sieltä otin pienne hampurilaisen. Maukasta.
Viipurissa istuin autossa, kun naiset menivät kauppahalliin tekemään ostoksiaan. Ilta hämärsi jo, mutta se ei meidän matkaamme haitannut.
Tiivistettynä tässä se matka oli.
Mennessä pientä hässäkkää Venäjän rajalla, mutta selvittiin.
Seuraava matka kenties pääsiäisenä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti