perjantai 24. helmikuuta 2017

Pöllörivistö

Vihdoinkin valmiit!
Niin tai siis päättämättä ne vielä ovat.
Mutta ei ole montaa langanpätkää pääteltäväksi. 
Onneksi.


Ylhäällä ei mene ympäri sukan,
vain nuo näkyvät.
Eli yhdessä sukassa on 12 pöllöä.
Oli kiva tehdä välillä erilaisia pöllösukkia.
Yleensä tehnyt vain varteen.

Nämä eivät ehkä ole parhaat mahdolliset sukat kengissä pidettäviksi.
Tai en tiedä, en ole kokeillut.
Voi olla, että ei nuo silmät kengissä juurikaan painaisi.

Pikkasen noissa välikerroksissa muokkasin ohjetta
sekä myös kantapään jälkeen.
Jalkaterässä kun on yksi silmukka / puikko vähemmän 
kuin sääriosassa.

Jos joku on kiinnostunut ostamaan nämä, 
niin koko on 40-41 ja hinta 32 € 
( plus mahdollinen toimituskulu ).
Meiliin vaan viestiä siinä tapauksessa.

Tänään on viikon ensimmäinen ilta,
jolloin ei ole mitään menoa.
Ihanaa!
Aion vaan olla tämän illan.
On sitä viikolla ollut menoa jo ihan tarpeeksi.
Huomenna muutama tunti töitä ja sen jälkeen hauskaa tiedossa.
Tai ainakin niin oletan.
Olen viemässä yhtä ystävää luistelemaan -
ensimmäistä kertaa elämässään!
Ikää on jo 20+, joten onhan se aika kokeilla.
Kotoa löytyi onneksi jälkikasvun pieneksi jääneet luistimet,
joten nyt pääsee tositoimiin.

Mukavaa viikonloppua sinulle!
Nauti ja rentoude :)

- Mimmi -

Ei kommentteja: