keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Kaaos!!

Siis täällä. Olohuoneessa. Kaameeta. Kauheeta. Epäsiistiä.

Mutta nyt saa olla. Viikon verran vielä. Noin suunnilleen. Ensi keskiviikkona olen tähän aikaan jo Pietarissa <3 Täällä valmistelen hengellisiä ohjelmatuokioita paikkoihin, joissa aiomme käydä. Itse asiassa menomatkalla Viipurissa jo ensimmäinen paikka! Siellä vanhuksia. Pietarissa sitten lapsia ja nuoria, eri ikäisiä.

Eilen ja tänään tuntitolkulla värittänyt, leikannut, liimannut, kontaktimuovilla päällystänyt, leikannut, miettinyt, tuumannut, liimannut jne.... huoks. Muttaa kivaa silti toisaalta. Ja nyt kun ei töitä ole, niin pääsee päiväsaikaan tekemään eikä iltamyöhällä tai yöllä tartte väkerrellä. Kartongit sohvalla levällään. Laulujen sanoja kartongeilla tekstattuna levällään. Puulatikkopino ja maalipurkki odottamassa. Kankaanpainovärit isossa Ikean kassissa odottaa viikonloppua sekä ens viikkoa.

Viikonloppuna olin korukurssilla, ja sen jäljiltä helmiä täällä kopassa ja kopan vieressä ja... Plus lisäksi olen tilaamassa niitä lisää, ja tarttis päättää, mistä karsia kun paljon kaikkea ihanaa!

Huoks! On täällä sit kaamee siivo :D Mut kyll tää tästä sit ens viikolla taas klaaraantuu. Tai viimeistään matkan jälkeen.

Nyt taas jatkamaan puuhastelua. Heippa!

lauantai 16. lokakuuta 2010

Korukurssin satoa







Koruja!

Ystävän entinen työkaveri tuolta muualta tulee ystäväni luo pitämään korukurssia. Ja mä pääsen sinne mukaan - kivaa! Joskus aikoinaan olin askartelukaupan järjestämällä korukurssilla ja innostuin pikkasen. Nyt lisää idiksiä ja insiraatiota hakemaan. Josko noilla koruaskartelukirjoilla olis enempi käyttöä taas kohtapuolin. Tuleehan se joulukin ja seurakunnan joulumyyjäiset...

Aurinkoista lauantaita täältä länsirannikolta :)

lauantai 9. lokakuuta 2010

Arvonta!

Täällä siis arvontaa: http://lilla-tirlittan.blogspot.com/

Kannattaa käydä tutustumassa ihanaiseen blogiin :)

Paikallinen burgerimesta













Täällä meiän kulmilla on aina silloin tällöin, epäsäännöllisesti, auki sellanen paikka kuin mamiburger.

Lapset tykkää siitä, kun siellä saa valita burgeriinsa just sitä, mistä tykkää. Aina joskus tarjolla, samaan hintaan, lisukkeita. Tänään sai maustettuja lohkoperunoita. Ja nams sanoi lapset! Limu kuuluu tietysti samaan satsiin. Ja sitä sai santsata ;)

Tää bisnes ei tuota, vaan kuluttaa. Mutta viis siitä, kun vatsan täyteen saa!

torstai 7. lokakuuta 2010

Vihdoinkin!

*kotikuvia*


Sain valmiiksi yhden ikkunanpokan ( kaks odottaa vuoroaan sit joskus... niistä ei tosin tuu samanlaisii ku tästä ) ja sit sain kaappimaalauksen valmiiks ja pari uutta hyllyä keittiöön. Ihana fiilis, ku on saanu ihan ite jotai aikaseks :)

Voi tauti ku oon tumpelo :( En oo vieläkää saanu aikaseks tutustuu, ett miten saan tekstiä ja kuvia vuorotellen. Plääääh!