lauantai 31. tammikuuta 2015

DIY


Betonisaappaat tein ja innostuin enempikin askaroimaan betonin kanssa. Kuvassa nyt ensimmäinen kokeiluversio. Pistin muottiin elmukelmua, mutta siitä jäi nuo viivat näkyviin. Seuraaviin versioihin en laittanut, vaan rasvasin ne hyvin eikä ollu ongelmia irtoamisen suhteen.


Teipillä tuikut kauniimmiksi.




Pakkasin tuikut mustalla liitutaulumaalilla maalaamaani säilyketölkkiin. Tästä nyt näköjään puuttuu vielä teksti, mutta kirjotin ihan yksinkertaisesti "tuikut" valkoisella liitutaulutussilla. Tällaisia alusta + tuikut -settejä annoin jouluna pieniksi lahjoiksi joulukukan sijaan. Alusta ainakin pysyy paikallaan ja on tukeva, kun painoa on reilusti!


Kävin muuten tänään leffassa katsomassa elokuvan Viikossa aikuiseksi. Tykkäsin! Sai nauraa. Muutama viikko sitten olin katsomassa elokuvan Ranskalaista häähumua ja siitä täytyy sanoa, että on yksi parhaimmista, mitä koskaan olen nähnyt! Huippu! Leffasta menin kaverini kanssa suoraan jääkiekko-otteluun ( toinen kerta tällä kaudella ja toinen kerta likemmäs kymmeneen vuoteen! ) ja kannatti mennä, kun voitto tuli kotiin. Ihan jees päivä siis :)

Lumiset terveiset länsirannikolta sinulle!

torstai 29. tammikuuta 2015

Luminen kaupunki

Joulun alla kävelin ja kuljeskelin siellä sun täällä keskustassa ja napsin kuvia lumisateisesta kaupungista. Oli kaunista, kun oli maa valkoisena!










Alla pari kuvaa Pyhän Ristin kirkosta.




Rauman oma flikk ( = tyttö ) Maire siellä kadun reunaan laitetulla penkillä istuskeli. Jollakin lienee tullut sääli häntä, koska oli takin ja huivin saanut kauniin lakin lisäksi ylleen ;)

Mairehan on tunnetun kuvanveistäjän Kerttu Horilan tuotoksia. Kesällä Maire istui taidemuseon edustalla. Ja olikin suosittu kuvauskohde niin turistien kuin paikallistenkin keskuudessa. Porissa on saman tekijän naispatsas myös.



Lumista loppuviikkoa :)

maanantai 26. tammikuuta 2015

Kaulaliina


Eilen illalla sain kaulaliinan valmiiksi ja tänään päättelin langanpäät. Lankakaupan alekopasta 8 tarjoushinta 2,40 € / vyyhti!! ) löysin ihanan punaista lankaa ( red heart, Carmen ), joten pakkohan ne loput vyyhdit ( 4 kpl ) oli pois ostaa. Kauan mietin, että mitä niistä teen, mutta kun tällaisen mallin näin, niin päätös oli helppo. Yksinkertainen, mutta näyttävä malli. Äsken aloitin tekemään sukkia samalla mallilla. Harmaata lankaa, aitoa pässinpökkimää. Muutaman sentin olen toista vartta saanut tehtyä ja näyttää ihan kivalta sukan varressakin tämä malli.


Taidankin avata television ja ottaa kutimet taas käsiin. Heippa!

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Villasukka

Tällanen uusi malli tuli vastaan ennen joulua ja pitihän sitä kokeilla! Ihan kiva tuli ja helppo mallikin vielä oli. Kivaa, kun netistä bongaa uusia malleja ja osa aina päätyy kokeiluun saakka.



Uusi viikko ja uudet kujeet alkamassa. Heippa!
 

perjantai 23. tammikuuta 2015

Projekti


Jossain netissä näin idean ja pakkohan se oli toteuttaa! Kyselyä facebookin ilmaistavarapalstalle ja sieltä mä nuo saappaat sain. Pikkasen rikki olivat, niin roskiin olivat menossa. Mä sain ne ilmastointiteipillä fiksattua niin, että toimivat. Pienen pieni vuotokohta yhdessä saumassa oli, mutta se ei tässä projektissa haitannut. Oli niin pieni. Onneksi. Ja mitä noille saappaille sitten tehtiin? No täytettiin sementillä :D Ja alla näkyy lopputulos.

 

Justiinsa huomasin, että näistä kuvista puuttuu rusetti! Eli tuossa edessä on nyt kaunis, valkoinen, kuvioitu ( valkoista valkoisella ) rusetti.


Nämä tuikkualustat ovat suht tukevat eikä pitäisi syttyä tuleen.


Turkiskarva saappaan yläreunassa on aitoa. Ei ollut mitään ihan ilmaista, mutta ei kuitenkaan ihan maltaita maksanut. Tykkään siitä yhdessä rusetin kanssa. Antaa pehmeyttä kovaan materiaaliin. Näitä oli kiva tehdä, vaikka aikaa kuluikin kuivattelujen takia jonkin verran.

Leppoisaa viikonloppua :)
 

torstai 22. tammikuuta 2015

Pitkävartisia sukkia

Kaikki alkoi näistä...


Nämä meni äidilleni joululahjaksi. Ihastuin tuohon kuvioon ja kovastikin, joten....


Eihän se muu auttanut kuin tehdä itelle samanlaiset. Tai melkein samanlaiset. Halusin teräosastakin kaksinkertaisen, jotta varpaat pysyisi paremmin lämpiminä. Yritin tehdä pidempiä mitä äitini sukista ja tulihan niistä. Mutta ei kuiteskaan sitten niin pitkät, mitä olis voinut olla. Joten....



Nyt on pitkät! Pituutta piisaa aina 65 senttiä!! Resoria voi kääntää osittain tai kokonaan, jolloin saa lyhyemmät sukat. Mutta tuiskussa, tuulessa, viimassa ja pakkasessa saa nyt sukat vedettyä polvien yli, joten luulisi tarkenevan. Resorin alalpuolella on reikäkuviokerros, mihin on tarkoitus vielä pujottaa jonkinlainen nauha koristeeksi. Väri vielä mietinnässä. Ja sitten olisi "muutama" lanka pääteltävänä.


Ja nyt näyttää siltä, että puikoille lähtee pian toiset samanmoiset, kun yksi kaveri Facebookissa sukat huomasi ja kyseli, josko hänellekin tämmöset tekisin. No mikä ettei, kun aikaa on ja hinnasta sopuun päästiin :)


Kyllä se kuulkaa on nyt niin, niiiiin mukavaa, kun on taas toimiva läppäri! Vaikka tuo bloggeri edelleenkin jotain herjaa :/

Lumisateen keskeltä terveisiä ja nauttikaahan pian alkavasta viikonlopusta :)

tiistai 20. tammikuuta 2015

Joko toimisi?

Tulikin pitkä tauko blogin suhteen. Kone toimi yhden illan ja sen jälkeen ei suostunut yhdistämään nettiin, vaikka näytöllä luki, että yhdistetty nettiin. Hah! Mielenkiintoista. No mutta eilen sain uuden tilaamani läppärin, joten eiköhän tämä tästä pikkuhiljaa taas käynnisty. Pitää vaan kameran ohjelma varmaan ensin ladata, jotta pääsee kamerasta tyhjentämään kuvat koneelle. Toki tämä bloggerikin jotain nyt herjailee, että ei pysty tekemään kuten haluan ja näyttää jotain virhekoodia, mutta kuitenkin tekee just niin, mitä yritänkin. Outoa.

Noh mutta tämä nyt tällanen pikateksti vaan. Taidanpa katsella, että mistä löydän kameran asennuslevyn...

Mukavaa päivää sulle :)

maanantai 5. tammikuuta 2015

Outoa!!

Tietokoneeni päätti reilut kaksi kuukautta sitten, että nettiin ei mennä. Ei yhdistänyt, ei. Juniorin miniläppärillä olen siis netissä llut sen vähän, mitä olen ollut. Lauaniana yhtäkkiä miniläppäri päätti, että ei käynnisty ei. Arvelin, että piuhassa ( akussa ) vikaa. Tänään kävin ostamassa uuden johtohässäkän. Miniläppäri ei sanonut pihaustakaan!  Erään ystäväni mies lupaili tulla tsekkaamaan läppäriäni, joten ajattelin katsoa aukeaako sekään. Ja kaskaskas - se aukesi. Ja sillä nyt olen netissä! Sanonpa vaan, että tutkimattomat ovat tietokoneen tiet :D Tosi kauan kesti, että kaikki ohjelmat aukesivat, mutta kun tarpeeksi kauan malttoi odottaa, niin aukesi. Odotelen kuitenkin "tietokonetohtoria" kyläilemään. Varmuuden vuoksi. Outoa tämä läppärin käytös, mutta hyvä, kun edes toinen toimii. Nyt pääsenkin tyhjentämään kameran muistikorttia...

Katsotaan, josko huomenna saisi kuvia tännekin. Sukkia on tullut tehtyä urakalla :)