perjantai 19. huhtikuuta 2013

Eteisestä

Meillä on täällä tosi pieni ja ahdas eteinen. Syksyllä joskus ostin paikallisesti fb:n myyntiringistä tällaset kaapit, jotka kätkee tosi hienosti lasten kengät sekä mun kesäkengät!  Oli kooltaan just eikä melkeen sopiva tuohon meiän eteiseen, joten tyytyväinen oon ostokseeni.

Miten siistin näköistä onkaan, kun ei kengät huitele siellä sun täällä. Päälinen on siisti, mutt silti välillä aina pistän liinaa tmv siihen päälle. Nyt hokasin eilen siivotessani, että kuvissa näkyvät kaakelit vois sopia tuohon kooltansa. Ja taas - justiinsa eikä melkein! En oo pitkään aikaan niit käyttänytkään, joten nyt voi ja jaksaa taas katella niitä :D Ostin nuo monta vuotta sitten Pietarissa käydessäni. Mentiin paikalliseen rautakauppaan, missä oli vaikka mitä rakentamiseen. Josko en nyt paljon väärin muista, niin kappalehinnaksi jäi alle kaks euroa. Mun mielestäni edullinen!


Kuvaa kun katsoo, niin huomaa, että onpas seinä päässyt mustumaan. Oliskohan aika ottaa vaalkoinen maalitela käteen ;)




Rentouttavaa perjantai-iltaa! Mä oottelen nuorimmaista saapuvaksi leirikoulureissultaan. Sunnuntaina illalla lähtivät Muonioon ja tänään pitäis puolen yön aikaan bussin olla koulun pihalla. Eli tarkoittaa, että valvomista on tiedossa. Noh aamulla saa onneksi nukkua. Ei muuten, mutta jostain syystä viime yönä uni ei meinannut millään tulla ja on pikkasen nuutunut olo. 

2 kommenttia:

Keltaisen talon joulunodotusta kirjoitti...

Onpas tosi kauniin näköinen eteinen teillä!! <3

Mimmi kirjoitti...

Kiitos! Tosin ei siinä muuta sit olekaan. Kapea käytävä ja kaappeja vastapäätä naulakko :D