sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Mustan pitsin yö

Pitsiviikon isoin massamagneetti ( näin uskallan väittää ) on ohi. Perjantaina oli touhua ja hälinää kaduilla. Erilaisia tapahtumia. Erilaista musiikkia, eri paikoissa. Äksöniä eri ikäisille. Itse lähdin liikenteeseen 15.30 tienoilla ja palasin kotiin 00.30 aikoihin. Eli pitkä päivä :D Musiikkia ja kiertelyä, ystävän seuraa ja paljon jutustelua vastaantulevien tuttujen kanssa. Siitä se päivä oli tehty! Odotin itse tosi paljn käsityöläismarkkinoita, mutta olin tosi, tosi pettynyt. Pellavavaatteet oli sellanen asia, mikä tuntui uudelta ja erilaiselta. Tuntuu, että kaikki muu oli sitä "samaa vanhaa", mitä aina ennenkin ollut. Tosiasia lienee, että näin ei ollut, mutta kaikki hukkui sinne massaan. Mikään ei erottunut joukosta ( paitsi ne pellavavaatteet ). Kävelin suht nopeasti sen pienen alueen läpi, eikä juurikaan tarvinnut pysähtyä. Valitettavasti. Edes kameraa en kassista kaivanut esille. Voi huoh... Oli se pettymys... Useana vuonna ollut niin, että muutaman kerrankin olen käynyt markkinoilla. Tänä vuonna riitti yksi kerta. Eli sieltä ei ole tänä vuonna kuvia.

Pistän tähän muutaman kuvan nyt. Montaa en edes ottanut. Ihmisiä oli liikkeellä niin paljon, että olisi ollut hankala kuvailla. Netistä löytyy paljon tietoa, jos kiinnostaa. Ensi vuonna seuraava mahdollisuus.


ISO kukkatori!
Wow!!
Ja tosi edullisia oli kaikki.
Iso kiinanruusu ( kukkaosan korkeus melkein ½ metriä ) 7,50!
No sehän piti kotiuttaa.
Pienet oli 3 €  / kpl tai 2 kpl 5 €.




Nämä oli kaikki isoja ja varsinkin nuo alla olevat.


Paikallisessa kukkakaupassa pieni orkidea maksaa 24 €.
Markkinoilla tuplasti isompi kooltaan ja paljon halvemmalla. Huh!



Kansainvälinen markkinatori oli paikalla.
Se oli upea!
Juhannusta ennen oli keskeisestä Euroopasta ruokatori,
mutta tämä oli vielä upeampi.
Muutaman kuvan nappasin siit ptkästä katua yöllä kotiin kulkeissani.


Paljon olen kehuja kuullut tästä osiosta.
Joku sanoikin, että elävöitti ja rikastutti perinteistä tapahtumaa.
Totta puhui.



Nina Åström oli bändinsä kanssa, pienellä lavalla parin setin verran ja isolla kerran. Tykkäsin!





Tässä mun ehdoton lempparibiisi, mitä Nina sitten lauloikin.



Aurinkoista alkavaa viikkoa ja enkelit kanssasi!

2 kommenttia:

Keltaisen talon joulunodotusta kirjoitti...

Ihania kuvia!! <3 Varsinkin nuo öiset tunnelmakuvat. Mä tykkään tuosta samasta Ninan biisistä, se on tosi kaunis. Toki niitä on monia muitakin tosi ihania hänellä. Aika mahtavaa, kun pääsit ulos kuuntelemaan häntä. Mä oon kerran päässyt livenä Ninaa kuuntelemaan ja tykkäsin tosi paljon. <3

Mimmi kirjoitti...

Mulla on molemmmat Ninan levyt, joissa laulaa Hiljan runoja. Ja molemmissa useampi erityisesti makuuni oleva laulu. Ei ne muutkaan huonoja ole!