perjantai 3. tammikuuta 2014

Uusi vuosi, uudet tuulet, uudet kujeet ja kaikkee sitä rataa!


Yks ilta lähellä joulua innostuin ja tein kotoa löytyvistä aineista lumiukkosopat! Tällä kertaa en pusseihin, vaan lasipurkkeihin. Kesällä Andorran matkalla ostin extrasuklaista kaakaota, joten sitä ja tavallista laitin kerroksittain purkkeihin. Kepin olis vielä voinut kylkeen liimata, mutta seuraavalla kerralla sitten! Ja josko seuraavalla kerralla olis enempi aikaa, niin vois miettiä aineitakin tarkemmin. Nyt mentiin niillä, mitä kotoa tosiaan löytyi, ja se ei ollut paljoa se.


Ja pitihän sitä kynttiläfriikin parit kynttilätkin tuunata. Palaa ihan normaalisti. Ei ole mitään lieskoja lennellyt. Koko ajan ollut valvonnan alla ( kuten kynttilöitä yleensäkin pyrin pitämään ).


Marraskuun lopulla saapui jouluvieraat! Yllä ja alla kuva heistä. Söpöläisistä. Serkku perheineen taas Tanskassa sukuloimassa, joten mielelläänhän me vieraat vastaanotimme. Tai itse asiassa soitin ja kysyin, saammeko heidät vieraaksemme. Nuorimmaiseni tykkää näistä ylikaiken! Kuukauden verran he sitten täällä ehtivät olemaan ennen paluutaan omaan kotiin.


Uutena vuotena harjoittelin kameran käyttöä. Sädetikuista sain siedettäviä kuvia, mutta rakettikuviin en ollut tyytyväinne, eli lisää harjoittelua ja opiskelua.


Uusi vuosi tuo muutoksia elämään.
Tammikuun loppupuolella saan avaimet uuteen kotiin.
Neliö vaihtuu kaksioon.
Asukasmäärä pienenee.
Suht iisisti sain uuden (vuokra-)asunnon.
Pelkäsin suurempaa stressiä asiasta.
Marraskuun lopulla jo aloittanut pakkaamisen.
Kirjahylly tyhjennetty ajoissa.
Nyt ei enää paljoa puutu, kun vintissä vietin vuoden ekaa päivää useamman tunnin.
Siivosin ja klaarasin.
Roskiin heitin jotain.
Kierrätykseen ( lue=kirpparille ) lähti iso kasa.
Vielä vähän pakkaamista ja sitten....


Toivotan kaikille hyvää, ihanaa alkanutta vuotta!



2 kommenttia:

SariHanne kirjoitti...

Ompa kiva idea noi lumiukkopurkit! Hauskan näköisiä :)

Mimmi kirjoitti...

Lumiukkopurkit on illan pikasena inspiksenä tehdyt eikä ollut kaikkia tarvittavia materiaaleja kotona, joten tällaset tuli. Pinterestissä esim on näitä paljonkin.