maanantai 30. kesäkuuta 2014

Asuntovaunu



Pieni, vanha, mutta rakas asuntovaununi.
Nelipyöräinen, liikkuva kesämökkini.


Varoitus: paljon kuvia tulossa ennen / jälkeen.
Tässä lähtötilanne.
Ei mun värimaailmaa, ei.
Pieni, ahdas tila ja väritys ( beigehkö ) pienentää ennestään.



Pinkki päiväpeitto on alkujaan mammani ( isoäitini ).
Lapsuuden kesät vietin mökillä ja tämä oli siellä ahkerassa käytössä.
Vielä kuitenkin tosi hyväkuntoinen, joten käyttöön vaan!


Ruskeakukkainen ja pinkit peitot myös mammaltani.
Nuo pinkit peitot myös lapsuuden muistoissa mukana.





Viime kesän lopulla ruskeakultaiset sivuverhot sai kyytiä!
Tilalle ompelin ihan perusvalkoiset puuvillaverhot.
Valoisampaa ja paljon.
Ja tammikuun lopulla, muuton aikaan, heitin roskiin vanhat verhot!!
Niitä ei enää paikalle laiteta. Ei.




Nyt juhannuksen aikaan vihdoin ja viimein aloin ompelemaan uusia päällisiä istuimiin.
Selkänojat tein ensin ja seuraavana päivänä istuinosat.
Pää tyhjeni totaalisesti yön aikana.
Aamusella en enää muistanut, miten olin selkänojat ommellut - hah!
Piti sitten eri tavalla ommella istuinosat.
Ja täytyy myöntää, että istuinosat istuu paremmin kuin selkänojat.
Kummatkaan eivät liian läheistä tarkastelua kestä ;)
Mutta näillä nyt mennään, kunnes alkaa ärsyttämään ja teen uudet.
Paremmat nämä kuitenkin on kuin ne vanhat.
Ne vanhat, "ei-minkään-väriset" kamaluudet.
Mun makuuni ei olleet hyvät, ei.



Pirteää!
Ei kaadu seinät nyt päälle, ei.
Alunperin suunnittelin, että maalaan seini ja kaappeja valkoisiksi,
mutta nyt ei tällä hetkellä ainakaan ole tarvettä maalailuille.
Pienellä sai jo piristystä ja se piisaa tällä hetkellä hyvin.





Varsinkin kun pöydän pintaan pistin dc-fixiä.
Iso pinta-ala ja yksin laitoin.
Olipas hankalaa, huh!
Pieni kupruja pinnassa on, mutta so what! 
En anna "akneen" häiritä ;)
Paljon parempi kuitenkin kuin ennen.
Kulmia oli tosi vaikeaa laittaa, mutta jotenkuten sain ne laitettua.


Tiskialtaan päällinen ennen ja...


.. jälkeen dc-fixin laiton.


Seinän vierustallekin laitoin koko matkalle dc-fixiä.



Sivupöytäkin oli samanlaista kivikuosia.
Hus hus pois vaan näkyvistä.
Tämä oli haastavin osuus laittaa, mutta laitettu on.
Ei priimaa, mutta kelpaa.



Ja tältä nyt siis näyttää, kun peräosasta päin katsoo.
Raikasta!




Oviverhona oli ennen harmaita ja valkoisia karvaisia, paksuja pötkylöitä.
Otin ne myös pois ja ompelin valoverhosta oviverhon tilalle.
Nyt näkee läpikin.
Eikä ötököitä ainakaan kuvanottopäivänä sisälle saakka tullut.
Kauniimpi mielestäni näin.


Tuo rima, missä verho pujotettuna, on tädiltäni.
Heillä oli joskus rappuihin matot kiinnitettyinä tällaisilla rimoilla.
Matot pois ja rimat ylimääräisiä.
Sain yhden, niin ei tarvinut lähteä ostamaan.
Kierrätystä parhaimmillaan.
Toinen koukku vielä väliaikainen, kun kotoa löytyi vain yksi valkoinen.
Mutta kyllä sen ehtii vielä vaihtamaan.


Olen itse tosi tyytyväinen pienen budjetin muutokseen.
Yksi juttu vielä tulossa ja laitan siitä sitten kuvia, kun valmista.
Odottelen erästä "osaa" saapuvaksi.

Mitäs tuumaat... Miltä näyttää?
Parempi ennen vai jälkeen?

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihania muutoksia, kerrassaan upea! Itsekin ostimme juuri hieman vanhemman vaunun ja sisustuskärpänenhän se puraisi! ;) Huomenna tarkoitus mennä verhokaupoille, kovasti mietinnässä myös sohvien verhoilu, mutta en tiedä uskallanko siihen alkaa... Miten paljon sulla suunnilleen meni kangasta noihin penkkeihin, muistatko? Dc-fixiäkin olis tarkoitus ostaa juurikin pöytäpinnoille, ja mietin jopa että pystyiskö sitä laittamaan wc:n seinään... Innolla jään seuraamaan sun blogia! :)

Piia

Unknown kirjoitti...

Oi miten ihana! Näyttää ihan eri tilaltakin!

Mimmi kirjoitti...

Voih! On kuulkaa ihan menneet ohi nämä kommentit :( Anteeksi! Ja kiitos :)

Unknown kirjoitti...

Ihana ja niin pirteän raikas❤��������

Mimmi kirjoitti...

Kiitos Annukka :)