1.5.2018 myin asuntovaununi pois. Siitä lähtien olen haaveillut, että vielä eräänä päivänä mä ostan uuden, paremman asuntovaunun. Tai asuntoauton. Maaliskuun alussa menin Helsingin tienoille katsomaan asuntoautoja. Eräässä liikkeessä kerroin hintahaarukan, mistä etsin asuntoautoa. Sanoin yhden kirteerin - en halua sinistä sisustusta. Ja kaikki järjestään olivat sinisiä!
Kysyivät, miksi en vaunua ostaisi? Siinä juteltiin niitänäitä ja päätin mennä katsomaan yhtä heidän mielestään sopivaa ja hyvää. Se oli hyvä! Siitä tosin puuttui uuni. En halua heti alkaa virittelään uunia niin, että se pysyisi paikallaan eikä aina tarvi kaivaa jostain esille. Tämän kerrottuani kertoivat, että olisi pikkasen hintahaarukan yli menevä vaunu, missä on uuni valmiina. Käytiin sitä kattomassa ja se oli parempi!! Uuni valmiina, grillikin ja kolme kaasuhlaa sekä yksi sähköhella. Ja mikä bonusta, niin vaaleat kaapinovet. Siinä oli muitakin juttuja enemmän. Siinä sitten aikani istuin ja mietin ja pähkäilin asiaa ja allekirjoitin kaupat. Sovittiin, että huhtikuun alussa kotiutan vaununa.
Huhtikuun lähestyessä kävi ilmi, että Uusimaa menee karanteeniin eikä sinne pääse menemään. Voi apua! Soitin liikkeeseen tehtyäni suunnitelmia ystäväni kanssa ja siellä mies sanoi, että toimarin kanssa just minusta puhuivat. Laitti puhelun kaittuimelle. Kuulin, että heidän pitäisi hakea Turun satamasta vaunu ja he voisivat samalla tuoda mun vaunun Turkuun. Sielä eräs paikallinen liike tekisi käyttöönopastuksen mulle. It`s a deal! Näin sovittiin tehtäväksi.
Torstaina nyt käytiin ystävän kanssa hakemassa vaunu. Ystävä tuli mukaan siksi, että mn be-kortti on vielä vaiheessa... hih ... Teoriakoe suoritettu ja inssiajo vielä puuttuu. En voinut ennen inssiä ajaa, koska ei täältä mistään löytynt tarpeeksi isoa peräkärryä tai vaunua lainaan. Ystävä ajoi siis vaunun tänne. Mun täytyisi nyt varata aika inssiajoon. Se ei jännitä. Peruutuskin jopa onnistuu.
Ja tuossa se on! Pitäisi nyt vielä nimi keksiä. Joku sopiva, passeli. Mutta ehkä se ajan kanssa muotoutuu. Laittelen myöhemmin lisää kuvia.
Ai niin - mä siis muutan tuonne ihan vakituisesti asumaan :) Aion siitä sitten enempikin täällä kertoilla. Tulee olemaan erilaista elämää jatkossa.
Nyt oon tyytyväinen, kun sain monen mutkan kautta tän vanhan läppärin auki. Tais tulla muutamuusi harmaa hiuskin. Mutta onnistuin ku onnistuinkin. Ehkä mä nyt ens kerralla saan tään helpommin auki. Jos niin on, niin päivittäminen blogissa helpottuu ja paljon.
Leppoisaa lauantai-iltaa sinulle :)
- Mimmi -

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti