sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Haaste!

Sain haasteen http://elamaahetkessa.blogspot.fi -blogista. Kiitos :) Koitan tässä saman tien näin yömyöhään vielä saada jotain järkevää vastattua!

Kiitä haasteen antajaa
Kerro kahdeksan asiaa itsestäsi
Vastaa haastajan kahdeksaan kysymykseen
Keksi kahdeksan uutta kysymystä

Haasta kolme bloggaajaa joilla on alle 200 lukijaa ja kerro heille haasteesta

Edit: Meinasin oikaista ja jättää kahdeksan asiaa itsestäni kertomatta. Hups! 
1. Istun liikaa koneella. Tai noh viime aikoina olen saanut vähennettyä sitä, kun virtaa on alkanut piisaamaan muuhunkin kuin vain olemiseen.
2. Työskentelen koulussa lukiluokassa, pienryhmässä.
3. Haaveilen ja unelmoin suurista asioista tälle vuodelle ;)
4. Nautin, kun ei aamuisin tarvi skrapata auton ikkunoita. Auto kun otti ja jätti mut Itsenäisyyspäivän alla just. Eilen sain viestiä, että siitä on tullut "rusina". Ja mä tienasin muutaman kympin siitä.
5. Tykkään poltella kynttilöitä. Lähestulkoon ympäri vuoden.
6. Korujen teko sekä käsityöt ja näpräily on terapiaa mulle.
7. Mä tarviin huumoria elämääni. Elämä ilman sitä olis aika tylsää.
8. Odotan jo kovasti kesää, jotta pääsisin vaunulle meren rannalle.


Ja tässä kysymykset, jotka sain:

1. Osaatko soittaa jotakin soitinta (piano, kitara ym.)?
2. Mikä leivonnainen on sellainen, mitä tykkäät leipoa?
3. Paras katsomasi elokuva?
4. Tykkäätkö valokuvata?
5. Lempi vuodenaikasi?
6. Mikä on suosikki herkkusi?
7. Minkä kirjan olet viimeksi lukenut?
8. Jos saisit päättää. Asuisitko mieluummin maalla vai kaupungissa?


1. Soittelen sekä pianoa että kitaraa omaksi ilokseni sekä välillä ( muiden painostuksesta ) muutenkin. Säestelen eri tilanteissa. En oo tosiaankaan mikään mestari, mutta jotkut perusjutut on jonkin verran hallussa. Nokkahuiluakin pystyn puhaltelemaan jollakin tavalla. Klarinetti ja saxofoni olis kivat osata soittaa ( vaikkei sitä tässä nyt kysyttykään, niin sanon sen silti ).

2. Suklaapiirakkaa tykkään leipoa, koska se tulee nopeasti ja on helppo tehdä. Ja usein kaapista vielä löytyy ainekset siihen. Tai noh sitä varten pitää kahvia keittää tilkka, mutta ei se nyt ihan iso urakka oo. Tänään tosin tein pikakahvia normikahvin tilalla ja se menetteli oikein hyvin. Ja nopeaa oli sen tekeminen.

3. Katon aika vähän leffoja. Viime aikojen leffoista oon tykännyt tosi paljon leffasta Koskemattomat. Erilainen. Tykkäsin!

4. Valokuvaus on kivaa. Pitäis tutkia ja opiskella lisää ohjekirjaa, jotta oppis enempi. Summanmutikassa mä niitä säätöjä kokeilen. Onneks ne epäonnistuneet on helppo poistaa. Liian harvoin tulee lähdettyä ulos ovesta kameran kanssa. On se kuiteskin niin kivaa tiirailla maailmaa kameran linssin läpi.

5. Kesä. Ehdottomasti! Mä oon vilukissojen vilukissa. Kesälläkin usein villasukat jaloissa, kun on viileetä. Aurinko ja lämpö - parhautta!!!

6. Suosikkiherkku.... Hmph.. Suolanen vai makea? Suolasesta tulee tälleen pikasesti mieleen yks kinkkupiiras, mitä muuten en ookaan aikoihin tehnyt. Makeista persikkarahkapiirakka. Ruokana taas vois olla suosikkiherkku kinkkuaurajuustokastike pastan kera.

7. Joululoman aikaan luin jonkun hömppäromaanin, joka nollasi aivot. Jopa niin hyvin, että en enää muista kirjan nimeä. Vai oliskohan ollut Sormus? Enpäs oo varma. 

8. Asun nyt kaupungin keskustassa. Tän enempää keskustassa ei pysty asumaan. Olen aina asunut kaupungissa. Voisin kuvitella, että viihtyisin myös maalla, jos olisi auto käytössä, että pääsis (ruoka)kaupassa käymään, kun tarve vaatii. En ole mikään shoppailijatyyppi, joten joka päivä ei tarttis kuitenkaan kaupungissa käydä. Oon joskus haaveillu kasvihuoneesta, mutta en tiedä , jaksaisinko sellaista hoitaa ja ennen kaikkea osaisinko! Haluja olis kokeilla sitä sun tätä ja vähän totakin. 


Ja nyt se haasteellisempi osuus :D Valita kolme blogia, johon tiputtaa tämä haaste sekä keksiä kysymykset. Hmph... Noh tässä tulee kysymykset ensin:

1. Oletko viherpeukalo vai kokki?
2. Onko siivous taakka vai ilo vai sekä että?
3. Puusauna vai sähkökiuas? Kumpi parempi? Kumpi kotona?
4. Mitä harrastat vapaa-ajallasi? 
5. Mistä saat voimaa jaksaa päivästä toiseen?
6. Wanha vai trendikäs? Kumpaa kotona enemmän?
7. Mitä asioita arvostat toisissa ihmisissä?
8. Maa, jonne haluaisit matkustaa lomalle. Miksi?

Ja tämä haaste lähtee seuraaviin blogeihin:

http://gotilot.blogspot.fi/ Kotilot
http://korustamo.blogspot.fi Korustamo
http://pienioliivipuu.blogspot.fi Pieni oliivipuu

Selvisinpäs! Tää on aina hankalaa, kun pitää monenmonesta blogista valita vain muutama :/ 

Se on sunnuntai nyt, joten toivottelen hyvää pyhäpäivää :)


2 kommenttia:

Korustamo kirjoitti...

Kiitos Mimmi. Palaan aiheeseen lähipäivinä:)

Keltaisen talon joulunodotusta kirjoitti...

Hienosti selvisit haasteesta!! :) Nuo kysymykset oli ne, jotka tuotti päänvaivaa ja juurikin se, että kenelle ne haasteet eteenpäin antaa. Mukavaa viikonloppua!