lauantai 2. kesäkuuta 2012

Kesän kynnyksellä

Eilen kaupasta kotiin ajaessani näin monen monta omenapuuta aivan täydessä kukkaloistossaan! Piti kamera hakea ja kipinkapin kuvia käydä nappaamassa, ennen kuin sade tulee ja riipii kukat maahan.



Kuvanottohetkellä tuli jo muutama pisara...



Ihan keskustaa, mutta muutama puutalo säästetty. Henkii vanhaa aikaa. Vaikka vieressä on kerrostaloja, linja-autoasema ja iso market sekä huoltoasema.



Lapset sai todistuksensa ja kesälomat alkoi. Sää allaolevan oloinen, mutta lapsia se ei tuntunut haittaavan. Molemmat suurin piirtein kävi kääntymässä ja lähtivät saman tien kavereitten luokse.



Täällä yksinäni musiikkia kuuntelen ja "kunnon" kesäsäistä haaveilen... Siihen kuuluu aurinkoa ( ja paljon ) sekä hiekkarantaa. Mietin, uskaltaisiko sitä yksin lähteä reissuun tuonne etelään takuuvarman auringon perässä. Juhannusviikoksi jos jonkin edullisen äkkilähdön sais! Noh sas nähdä nyt, kuis "reipas" mä tuun olemaan. Toisaalta niin kovasti mieli tekis ottaa pieni irtiotto arjesta sinä aikana, kun lapset isällä lomalla.




Kesäistä päivänjatkoa sinne!

2 kommenttia:

Mia kirjoitti...

Kaatosade vei meiltä omenapuusta kukat. Ehdittiin nauttia niistä ehkä päivän verran. Mutta sade helpotti kaikkia allergiaoireista kärsiviä. Kiitos siitä :)

Mimmi kirjoitti...

Kaatosateen takia mäkin kiireellä kävin kuvat ottamassa. Ja kuten arvata saattaa, niin suuri osa kukinnoista lojui maassa sateen jälkeen. Mutta ai-van ihana tuoksu ja raikkaus oli ulkona sateen jälkeen. Ja moni allergikko oli kiitollinen sateesta :)