perjantai 30. maaliskuuta 2012

Jännittää!



Saas nähdä, millainen ilta tänään tulee olemaan!! Seurakunnassamme käy jonkin verran ulkomaalaisia. Heistä suuri osa työskentelee rakentaen uutta ydinvoimalaa. Heillä on oma perjantaisin kokoontuva Raamattupiiri. Viime viikolla ei ollut, koska paikka, jossa he ovat kokoontuneet, oli "lukittu". Asunnon omistaja kotimaassaan käymässä. Sunnuntaina tarjosin heille mahdollisuutta tulla luokseni.

No nyt ovat sitten tulossa. Eräs Pietarista tänne muuttanut ystäväni Bulgariasta kotoisin olevan miehensä kanssa ovat kohtapuolin tulossa auttamaan minua. Heillä on ollut tapana Raamattupiirissä ensin syödä ja sitten tutkiskella Raamattua. Olemme nyt kokkaamassa heille perunamuusia, kastiketta, kanaa sekä salaattia. YStäväni lupasi tehdä brownies`ia ja eräs afrikkalainen mies lupasi tuoda jonkinlaista omenapiirakkaa, missä on mausteena chiliä?!? Tuo lienee mielenkiintoinen makuyhdistelmä :D

Heillä on yleensä käynyt Raamattupiirissä 15-20 miestä. Eli olkkarissani tulee olemaan tunnelmaa illan aikana! Onneksi edes ystäväni on tulossa, etten ole ainoa nainen :D

Nyt lienee aika lähteä valmistelemaan keittiötä apulaisten tuloon. Hakea partsilta kylmästä kanat ja muut, mitkä ei mahtuneet mun jääkaappiin. Vaikka iso jääkaappi onkin, niin ruoat 20:lle ei sinne mahtunut.

Mukavaa perjantai-iltaa Sinulle :)

2 kommenttia:

Camilla kirjoitti...

Nyt minuakin alko jännittää,miten ilta meni?Luulempa,että sulla oli ikimuistonen ilta.....kiva kuulla siitä??Me olimme avioliittoillassa joka muuttuu myöhemmin perheillaksi,kun nuorisokin saapuu paikalla.Kivaa oli taas:)))
Ihanaa viikonloppua Sinulle <3

Neiti Säästäjä kirjoitti...

Toivottavasti oli kiva ilta ja uskon että olikin! Mukavaa viikonloppua :)